Tämän sivun katselemiseksi tarvitset Flash-soittimen version 9.0.115 tai uudemman. Voit ladata soittimen osoitteesta: http://www.adobe.com/products/flashplayer/.

Pages

Työntöpaareista lääkäriambulanssiin Sata vuotta sairaankuljetusta Helsingissä, suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa, havahduttiin 1900-luvun alussa pohtimaan sairaankuljetuksen järjestämistä. Tehtävä katsottiin kaupungin moraaliseksi velvollisuudeksi ja humaani lähtökohta korostui myös komiteamietinnössä 1913: ”Hengen säilyttämisestä ei voi liian korkeaa veroa suorittaa eikä liian kallista hintaa maksaa.” uosisadan alun vaatimukset sairaankuljetuksen järjestämiseksi nousivat kaupungin lääkärikunnasta. Vallitsevaa käytäntöä, jonka mukaan potilaat kuljetettiin sairaaloihin omilla kyydeillä tai vuokra-ajureilla, pidettiin terveydelle haitallisena ja jopa hengenvaarallisena. Kaupungin päätös aloittaa sairaankuljetus oli huomattavasti aikaansa edellä, sillä laki alkoi velvoittaa kuntia toiminnan järjestämisessä vasta 1970-luvulla. Sairaankuljetustoiminnan mallit haettiin ulkomailta. Kansainvälistä käytäntöä noudattaen terveyslautakunta antoi sairaankuljetuksen palokunnan tehtäväksi. Palomiesten katsottiin sopivan tehtävään hyvin, koska he olivat tottuneet kiireisiin hälytyksiin. Osa miehistöstä oli käynyt myös ”samariittikurssin” ja kykeni näin ollen antamaan tarvittaessa ensiapua potilaille. Kuljetukset tehokkaiksi Vaikka palokunnan hevoset hallitsivat työnsä siinä määrin, että osasivat jopa juosta itse valjastettaviksi hälytyksen kuullessaan, ei niitä voinut käyttää rajattomasti. Kuljetuksien lisääntyessä palokunnassa alettiin haaveilla uudenaikaisesta autokalustosta. Suunnitelmat jäivät kuitenkin ensimmäisen maailmansodan jalkoihin ja hartaasti odotettu ambulanssi saatiin lopulta vuonna 1923. Potilaiden kuljetusmukavuus parani huomattavasti, sillä sähköllä valaistu potilastila oli myös lämmitetty – mikä ero vetoisiin vaunuihin verrattuna! Jo 1920-luvulla esitettiin varsin moderneja näkemyksiä tapaturmapotilaiden hoitoketjun toteuttamiseksi. Suurin osa ehdotuksista, kuten avuntarpeen arviointi ja lääkäreiden liittäminen osaksi toimintaa, toteutui vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Autoistumisen myötä palokunnasta kehittyi kuitenkin tehokas sairaankuljetusorganisaatio, jonka toiminta jakautui selvästi kahteen osaan: tapaturmakuljetuksiin ja tehtävämäärältään suurimmaksi muodostuneisiin kiireettömiin sairaankuljetuksiin. Koska toiminta keskittyi pitkään vain potilaiden kuljettamiseen, rajoittui myös autojen lääkintävälineistö 1960-luvulle asti lähinnä sidostarpeisiin ja elvytyksessä tarvittaviin hoitovälineisiin. Alkuvuosina palokunnan budjetissa varattiin enemmän rahaa henkilöstön lehtiin ja kirjoihin kuin ensiapuvälineistöön. Helsingin palokunnalla oli silti jo 1910-luvulla käytössään ”hengenpelastuskojeita” eli aikansa elvytyslaitteita sekä ”happikoje”. Ne eivät kuitenkaan kuuluneet vaunujen vakiovarusteisiin ja esimerkiksi hapenantolaitetta vuokrattiin myös kotikäyttöön. V Stadin tabis Vuonna 1934 palokunta luopui lopullisesti hevosistaan ja keskittyi uusimaan sairaankuljetuskalustoaan. Ensimmäinen – tuolloin vielä punainen – majakka nähtiin helsinkiläisen ambulanssin katolla vuonna 1937. Hälytysvilkun lisäksi tietä raivattiin sireenillä, jonka huudat1 Paarit ja sidostarpeet säilyivät pitkään sairaankuljetusajoneuvojen ainoina varusteina. Kehitys kohti nykyaikaista ensihoitojärjestelmää alkoi 1970-luvulla ja tänä päivänä hälytysvalmiudessa on yhteensä 22 eritasoista yksikköä. Kuvassa Mellunkylän hoitoyksikkö ja lääkintävälineistö sekä palomiessairaankuljettajat Lasse Mäkelä ja Markus Frimodig. Vaunut lähtevät liikkeelle Maaliskuussa 1905 alkanut toiminta keskittyi Kruununhakaan pohjoiselle paloasemalle, jonne sijoitettiin sairaankuljetusvaunut hevosineen. ”Samariittiaseman” lisäksi sijoitettiin Erottajan pääpaloasemalle ja Kallion paloasemalle työntöpaarit. Vuosisadan alun Helsinki oli niin kooltaan kuin asukasluvultaankin vain noin viidennes nykyisestä ja alkuvaiheessa potilaita saatettiin kuljettaa sairaalaan myös kantamalla. Sairaankuljetusvaunut hälytettiin heti ensimmäisenä toimintavuonna 185 kertaa ja niistä tuli pian normaali osa kaupunkikuvaa. Aivan kitkatta ei alkutaival kuitenkaan sujunut, olihan liikennekulttuuri vielä vuosisadan alussa varsin kehittymätöntä. Vuonna 1911 kaksi palomiestä joutui poliisikuulusteluihin ajettuaan sairaankuljetusvaunuilla liian kovaa vauhtia Konstantininkadulla. Nykyisellä Meritullinkadulla sattuneesta tapahtumasta ei koitunut seurauksia, sillä kuski selitti vauhdin johtuneen kovasuisen hevosen säikähtämisestä. Vähitellen hälytysajoihin totuttiin, mutta vielä 1950-luvulla julkaistiin eräässä lehdessä jopa ambulanssin ajoa haitanneiden autojen rekisterinumeroita. 2 Helsingin palolaitoksen sairaankuljetuskalusto pääpaloaseman pihalla Korkeavuorenkadulla 1910-luvun alussa. Avovaunut ja kahdet työntöpaarit käsittänyttä kalustoa täydennettiin vuosikymmenen alussa katetuilla sairaankuljetusvaunuilla ja polkupyöräpaareilla. 12 Helsinki-info