I-Dog
49.9 EUR
Lisätietoja

High-Tech-hauva joka toistaa musiikkia ja jammailee biisien tahdissa.Työpöydältäsi tai -huoneestasi kuuluu kiukkuista haukkumista ja murinaa? Kun tarkastelet asiaa lähemmin, muistat että et ole ruokkinut I-Dogiasi. Ja koska kyseessä on musiikista nauttiva discohauva, niin sen kiukku johtuu tietenkin siitä, että et ole ‘ruokkinut’ hauvaa musiikilla vähään aikaan. Tuumasta toimeen: musiikki päälle ja hauva tyytyväiseksi!I-Dog toistaa musiikkia esim. tietokoneesta, mp3-soittimesta, CD-soittimesta, jne. sen sisäänrakennetulla kaiuttimella. Musiikkia toistaessaan se samalla eläytyy musiikin tahtiin heiluttamalla päätään, korviaan tai liikuttamalla etutassujaan. Varsin hauskaa I-Dogissa on se, että sille muodostuu tietynlainen persoona riippuen siitä minkälaista musiikkia kuuntelet. Esim, rockin ja punkin kuuntelu saa I-Dogin LED-valot vilkkumaan punaisina.I-Dog osaa heiluttaa korviaan nostaa etujalkojaan ja pyörittää päätään. Tämän lisäksi sen kanssa voi kommunikoida esim. vääntämällä sen häntää tai painamalla sitä nenästä. I-Dogissa on myös valosensori. I-Dog osoittaa eri tunteitaan sen naamassa olevilla erivärisillä LED-valoilla. Hauva osaa myös haukkua ja murista. Erilaisia tunnetiloja I-Dogilla on kahdeksan. Se voi olla todella innoissaan, innoissaan, iloinen, normaali, tylsistynyt, yksinäinen, surullinen tai sairas. Eri tunnetiloissa hauva vilkuttaa eri valoja naamassaan ja näistä saat selville mikä tunnetila on kyseessä. Koiran ollessa esim. ‘sairas’ moodissa tarvitsee se välittömästi musiikkia ja kanssakäyntiä. Kanssakäynti tapahtuu painamalla koiran nenää tai taputtamalla sitä päähän.Jos I-Dog ei kuule vähään aikaan musiikkia eikä sen kanssa leikitä, alkaa se haukkua ja pyöritellä päätään. Jos jätät I-Dogin pimeään ja hiljaiseen huoneeseen, menee I-Dog viidessä minuutissa pois päältä.High-Tech hauva kassiin ja sassiin!